jos huomasitte, niin minulla on uusi itserakkaudella kyllästetty banneri. tein sen itse. paintilla. olen niin näppärä etten usko sitä ehkä itsekään! valtaosan kuvista siihen on ottanut mari, joskus jossain. näpersin sitä ahkerasti eräänä päivänä keräillessäni rohkeutta soittaa yhden työpaikan perään. nyt kirjoittelen siitä bannerin tekemisestä keräillessäni ajatuksia hakemuksen kirjoittamiseen.
olin lauantaina guffaw riding teamin pikkujouluissa. on se kyllä luojan lykky että meidät on jostain ratsiopen älynväläyksestä laitettu samaan ryhmään - ollaan ratsastettu yhdessä monta vuotta ja aina meillä on yhtä ihanaa. vaikka atm muut ratsastaa ja minä istun katsomossa itku kurkussa.
en tiedä nimittäin lisääkö tieto tuskaa vai mikä siinä on, että kun saa kuulla että tää on kuules taas tulehtunut tää sun selkä, huomaa kuinka kipeä se onkaan. saa ehkä jonkunlaisen oikeutuksen sille kivulle eikä tarvitse olla reipas ja pirteä ja vähätellä sitä kaikille läsnäoleville. eikä ainakaan viikkoon tule mietittyä että liioittelenko mä nyt tätä että enkö mä nyt voisi vaan mennä ratsastamaan kun oon tänäänkin ihan hyvin päässyt kävelemään.
no tietenkin voisin. se on sitten vaan eri asia että koska seuraavan kerran nousen sängystä jos menen.
niinpä kuurista kuuriin kuljen komein askelin (not), tulehduksesta tulehdukseen, rahat on loppu mutta vaivaisuus ei - vaan ei mun tästä pitänyt kirjoittaa. vaan siitä riding teamista. kuinka meidät on luultavasti ihan randomilla arvottu yhteen (vai onkohan se laskenut siellä oikeasti että tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori = perfect match) ja siitä on syntynyt ehkä maailman ainut naisia laumassa -tilanne, joka ei aiheuta hampaiden kiristystä hetkeäkään koskaan kenellekään. se on meidän oma lauma ja me röhönauretaan ja ollaan ihan hiton hyviä vaikka/koska tiedetään ettei tosiaankaan olla ja me ajatellaan samoja asioita eikä kenenkään tarvi pelätä että mitähän noi ajattelee jos meen silmät itkunpunaisina tallille. on niillä semmoisiakin ajatuksia joita en niin allekirjoita mutta ei kaikesta tarvitsekaan olla samaa mieltä.
ja ihan näin aiheeseen liittyen, en tiedä oikein että mitä teen joulunvieton ja kissan suhteen. kun aina on ollut tapana olla koko päivä perheen kanssa kotikotona tai kuten tänä vuonna isoveljen perheen luona, mutta eihän tuota riiviötä voi jättää koko päiväksi yksin tänne? kai sitä pitää sitten vähän muokata perinteitä sitä mukaa että hyppää vähän edestakaisin.
vähän jännittää näin etukäteen että onnistuuko suunnitellut joulukarkit kun ehkä joskus lähitulevaisuudessa saan aikaan niitä tehdä. tarvisin ehkä konvehtivuokia, mutta se vaatisi kauppareissua - eli saapa nähdä askartelenko niitäkin sitten joskus yötä myöten kun on jo vähän kiire. aiemmin syksyllähän olen paistanut muffinsseja kolmeen asti yöllä salaa ja ilahduttanut samalla naapureita lauleskellessani työn ääressä vanhojen suosikkilevyjeni kanssa kilpaa. nyt ei tarvitsisi piilotella niitä herkkuja keltään mutta voipi olla että aikaansaavuuteni aiheuttaa hieman, noh, viivytyksiä. kuten kaikkeen nykyään, tuntuu että viivyttelen kaiken kanssa niin kauan että olen lopulta ihan pulassa että miten ehdin.
olin muuten kissavahtina viikonloppuna ja söin suurta nautintoa tuntien pöydälle jätetyt mustat karkit. tuntui että niitäkin voisin tarvita ihan itse oman pussin - vaan sekin vaatisi kauppareissun. paitsi että... tietäisiköhän yksi komia poika, mitä on konvehtivuoat? ja osaisiko se myös katsoa onko mustissa karkeissa liivatetta? eeeeehkä en ota riskiä. kauppareissuista tekee aikaansaavuuden heikkouden lisäksi vaikeita se, että kolmekin sataa metriä on pitkä matka kun alaselässä/lantiossa on asioita väärin.
ja tiedättekö miten kivaa on se, kun kylppärin lattia on kostea ja sitten utelias kissa tahtoo välttämättä tukkia sinne nuohoamaan ja sitten se menee märkine tassuineen hiekkalaatikolle ja kömpii sieltä sitten pois ikkupikkuset valkoset tassut täynnä niihin tarttunutta hiekkaa ja levittää sitä siihen kylppärin kostealle lattialle? millä todennäköisyydellä se tekee sen ihan tahallaan tietäen että se on varmasti ärsyttävää?
nyt se tuli syliin, sanoo njä-äy njääh ja hurrurrr ja tahtoo olkapääkissaksi. se on osoittanut ensimmäisiä nirsouden merkkejä eikä kaikki whiskas juniorit olekaan enää uponneet alta aikayksikön. sama se mulle, minä maltan kyllä odottaa muutaman pidemmänkin aikayksikön kupin tyhjenemistä, ennen ei uutta saa. jos vaan jotenkin pystyn niin mielellään olen kasvattamatta kovin nirsoja elukoita. kovasti kun tulee nälkä niin mahtaa kelvata ankkaa kastikkeessakin. sitä odotellessa on ainakin ihan hauska katsella, kuinka se jahtaa omaa häntäänsä emännänjatkolla. häntä on kyllä niin hiton ärsyttävä kun se aina tuntuu olevan askelen edellä ja aina ehtii livahtaa karkuun vaikka olisi kuinka tarkkana ja vaanisi ehdottoman äänettömästi.
vuosikin vaihtuu kohta. tekisi mieli tehdä viime vuodenvaihteessa täytetty kysely uudelleen ja vertailla niitä.
ja katso: kello on taas paljon ja jos nyt muuntautuisi ihmisen/naisen näköiseksi, voisi olla kivempaa kohta saada seuraa. eli eienääyhtäänjumitustakuulitko. paitsi jos ihan vähän tuota yhtä kivannäköistä blogia kurkkaisin......
olin lauantaina guffaw riding teamin pikkujouluissa. on se kyllä luojan lykky että meidät on jostain ratsiopen älynväläyksestä laitettu samaan ryhmään - ollaan ratsastettu yhdessä monta vuotta ja aina meillä on yhtä ihanaa. vaikka atm muut ratsastaa ja minä istun katsomossa itku kurkussa.
en tiedä nimittäin lisääkö tieto tuskaa vai mikä siinä on, että kun saa kuulla että tää on kuules taas tulehtunut tää sun selkä, huomaa kuinka kipeä se onkaan. saa ehkä jonkunlaisen oikeutuksen sille kivulle eikä tarvitse olla reipas ja pirteä ja vähätellä sitä kaikille läsnäoleville. eikä ainakaan viikkoon tule mietittyä että liioittelenko mä nyt tätä että enkö mä nyt voisi vaan mennä ratsastamaan kun oon tänäänkin ihan hyvin päässyt kävelemään.
no tietenkin voisin. se on sitten vaan eri asia että koska seuraavan kerran nousen sängystä jos menen.
niinpä kuurista kuuriin kuljen komein askelin (not), tulehduksesta tulehdukseen, rahat on loppu mutta vaivaisuus ei - vaan ei mun tästä pitänyt kirjoittaa. vaan siitä riding teamista. kuinka meidät on luultavasti ihan randomilla arvottu yhteen (vai onkohan se laskenut siellä oikeasti että tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori plus tuon ihmisen huumori = perfect match) ja siitä on syntynyt ehkä maailman ainut naisia laumassa -tilanne, joka ei aiheuta hampaiden kiristystä hetkeäkään koskaan kenellekään. se on meidän oma lauma ja me röhönauretaan ja ollaan ihan hiton hyviä vaikka/koska tiedetään ettei tosiaankaan olla ja me ajatellaan samoja asioita eikä kenenkään tarvi pelätä että mitähän noi ajattelee jos meen silmät itkunpunaisina tallille. on niillä semmoisiakin ajatuksia joita en niin allekirjoita mutta ei kaikesta tarvitsekaan olla samaa mieltä.
ja ihan näin aiheeseen liittyen, en tiedä oikein että mitä teen joulunvieton ja kissan suhteen. kun aina on ollut tapana olla koko päivä perheen kanssa kotikotona tai kuten tänä vuonna isoveljen perheen luona, mutta eihän tuota riiviötä voi jättää koko päiväksi yksin tänne? kai sitä pitää sitten vähän muokata perinteitä sitä mukaa että hyppää vähän edestakaisin.
vähän jännittää näin etukäteen että onnistuuko suunnitellut joulukarkit kun ehkä joskus lähitulevaisuudessa saan aikaan niitä tehdä. tarvisin ehkä konvehtivuokia, mutta se vaatisi kauppareissua - eli saapa nähdä askartelenko niitäkin sitten joskus yötä myöten kun on jo vähän kiire. aiemmin syksyllähän olen paistanut muffinsseja kolmeen asti yöllä salaa ja ilahduttanut samalla naapureita lauleskellessani työn ääressä vanhojen suosikkilevyjeni kanssa kilpaa. nyt ei tarvitsisi piilotella niitä herkkuja keltään mutta voipi olla että aikaansaavuuteni aiheuttaa hieman, noh, viivytyksiä. kuten kaikkeen nykyään, tuntuu että viivyttelen kaiken kanssa niin kauan että olen lopulta ihan pulassa että miten ehdin.
olin muuten kissavahtina viikonloppuna ja söin suurta nautintoa tuntien pöydälle jätetyt mustat karkit. tuntui että niitäkin voisin tarvita ihan itse oman pussin - vaan sekin vaatisi kauppareissun. paitsi että... tietäisiköhän yksi komia poika, mitä on konvehtivuoat? ja osaisiko se myös katsoa onko mustissa karkeissa liivatetta? eeeeehkä en ota riskiä. kauppareissuista tekee aikaansaavuuden heikkouden lisäksi vaikeita se, että kolmekin sataa metriä on pitkä matka kun alaselässä/lantiossa on asioita väärin.
ja tiedättekö miten kivaa on se, kun kylppärin lattia on kostea ja sitten utelias kissa tahtoo välttämättä tukkia sinne nuohoamaan ja sitten se menee märkine tassuineen hiekkalaatikolle ja kömpii sieltä sitten pois ikkupikkuset valkoset tassut täynnä niihin tarttunutta hiekkaa ja levittää sitä siihen kylppärin kostealle lattialle? millä todennäköisyydellä se tekee sen ihan tahallaan tietäen että se on varmasti ärsyttävää?
nyt se tuli syliin, sanoo njä-äy njääh ja hurrurrr ja tahtoo olkapääkissaksi. se on osoittanut ensimmäisiä nirsouden merkkejä eikä kaikki whiskas juniorit olekaan enää uponneet alta aikayksikön. sama se mulle, minä maltan kyllä odottaa muutaman pidemmänkin aikayksikön kupin tyhjenemistä, ennen ei uutta saa. jos vaan jotenkin pystyn niin mielellään olen kasvattamatta kovin nirsoja elukoita. kovasti kun tulee nälkä niin mahtaa kelvata ankkaa kastikkeessakin. sitä odotellessa on ainakin ihan hauska katsella, kuinka se jahtaa omaa häntäänsä emännänjatkolla. häntä on kyllä niin hiton ärsyttävä kun se aina tuntuu olevan askelen edellä ja aina ehtii livahtaa karkuun vaikka olisi kuinka tarkkana ja vaanisi ehdottoman äänettömästi.
vuosikin vaihtuu kohta. tekisi mieli tehdä viime vuodenvaihteessa täytetty kysely uudelleen ja vertailla niitä.
ja katso: kello on taas paljon ja jos nyt muuntautuisi ihmisen/naisen näköiseksi, voisi olla kivempaa kohta saada seuraa. eli eienääyhtäänjumitustakuulitko. paitsi jos ihan vähän tuota yhtä kivannäköistä blogia kurkkaisin......
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
no sano nyt kun kuitenkin mielesi tekee!