olen varmaan sataan otteeseen maininnut kuinka täällä mun somassa keskustaluukussani on pelkkiä valkoisia kuutioita ja kissoja. kissoja olen kuvannutkin, valkoisia kuutioita ehkä vähemmän. koska no, ne on valkoisia kuutioita. sen verran tekin jo ehkä tiedätte, että saatan olla hieman pakkomielteinen joidenkin asioiden suhteen ja ne valkoiset kuutiot ovat joutuneet tämän kämpän ocd-jutuksi. minä ja mun valkoiset kuutioni olemmekin ehkä lähipiirin rakastavan kuittailun kohteina kasvaneet entistä tiukemmin yhteen, ja luulen että tämä pohjoismainen minimalismini (lue: pakkomielteeni) saa jatkoa myös tulevissa kodeissani.
kissajutuista sen sijaan en tunnusta pakkomielteileväni. niitä vaan tulee jostain. oikeasti. kaikki vaan aina ostaa mulle kaikkia kissajuttuja. tänne on edellisen kissaesine-esittelyn jälkeen ilmaantunut kaksi kissamaista taulua seinille.
| siis voi ie kuinka tuloonen voi olla toinen! |
| siinäkin on kissa noiden tissien lisäksi. |
jostain niitä vain tulee! eikä kissajuttuset ole ainoat lisääntymään päässeet asiat täällä, sillä eräänä päivänä ihana äitini löysi näin kaunista muotokieltä puhuvan kellon ja osti sen minulle:
siis miten täydellisen ihana se voi olla?! siinä on yksi huono puoli tosin. noin niinku kelloksi. kun ei se oikein osaa tuota aikaa kauhean hyvin. se edistää melkein 5 minuuttia viikossa, mikä on ehkä hieman huono ominaisuus. ehkä. mutta se kompensoi sitä olemalla ihan hirveän ihana! jaksoin pari kuukautta toivoa että se rauhoittuisi siitä, kunhan kotiutuu. ei olisi niin kamala kiire aina. mutta ei se ehkä rauhoitu. en osaa päättää, mitä sille tekisin. suhtaudun tunteella kuutioihini.
eilen tilasin intternetin ihmeellisestä maailmasta kuitenkin ihan uudenlaisen sisustuselementin. se ei ole kuutiota nähnytkään, ainakaan ennen kuin muuttaa tänne tuon ensimmäisen kissataulun alle katselemaan raheja ja muita uusia asuinkumppaneitaan. valkoinen se on kyllä, vaan ei ykkösvalintani, sillä se kaikista hienoin myytiin loppuun ennen kuin ehdin saada rastin ruutuun että tah-don. mutta on sekin silti kiva. se näyttää oikein mukavalta ja toivon mukaan hoitaa hommansa pätevästi. tulis jo, tarvetta nimittäin olisi jo sunnuntaina.
![]() |
| zooplus |
sen tehtävä on olla pehmoinen ja suojaisa ja hauska. lisäksi kerätä uskomaton määrä valkoisia, punaisia ja mustia karvoja. aloittaa saa heti kun tulee, ja eiköhän me yhden pienen tytön kanssa keksitä paljon hauskuutusta myös pakkausmateriaalista. olen antanut itseni ymmärtää, että sellaiset pienet ja karvaiset saattavat olla kovasti kekseliäitä leikkikalujensa suhteen.


lukijakunta vaatii kuvia kissasta! :3
VastaaPoistarunsauden pula! ja kamala kamera! mutta joo!
VastaaPoista