polka dot

ostin tänään alennusmyynnistä mekon. se maksoi kymmenen euroa. se on valkoinen ja siinä on mustia palleroita. olen pitkin kevättä pitänyt silmiäni auki siltä varalta että löytäisin jonkun kivan, halvan ja mahdollisimman merkillisen mekon jonka voin laittaa sitten kun on taas yhdet ristiäiset tuon puoliskon perheessä. tänään totesin että screw the merkillisyys, mä voin riipiä siitä vila-laput irti eikä kukaan koskaan saa tietää etten pukeudukaan kalliisiin merkkeihin aina ja iankaikkisesti. tai edes perhejuhlissa.

samassa hetkessä tunsin kuinka lähtölaskenta alkoi. siihen että pääni kääntyy ja totean taas kerran etten vaan voi mennä halpismekossa sen perheen juhliin.

nyt yritän vakuuttaa itselleni että a: ketään ei kiinnosta minkämerkkinen mekkoni on, kunhan se sopii ja b: mitvitsit (juuri keksimäni lyhennelmä kolmesta sanasta) vaikka kiinnostaisikin. olen opiskelijantapainen, enimmäkseen työtön ja henkisesti varakkaampi kuin koko sakki.

vielä kun joku kertoisi että mistä tämä alemmuudentunne tulee. jos toiset on rikkaita ja toiset ei, pitääkö vähemmän rikkaan pohtia vuodesta toiseen, onko joku mekko tarpeeksi hyvä, osoittaako se tarpeeksi hienostuneisuutta ja makua, kelpaanko minä tässä mekossa?

ja kauanko se pohtiminen kestää vielä? montako vuotta vielä yritän tehdä vaikutuksen ja keneen? miten typerä ihminen oikeasti voi olla?

kympin mekko on söpö ja pukeva. minä olen kaunis, älykäs ja mukava. vieläkin. luulisi kelpaavan. merkillistä tai ei.

taksilla pääsee

eilen pahimpaan provinssiruuhkan aikaan oli luonnollisestikin pakko päästä taksilla kerrostaloasunnosta a paikkaan b. alla keskusteluni taksikeskuksen kanssa. jonotin muuten ehkä vain vartin ja sitä ennen yritin päästä läpi vain sata seitsemäntoista kertaa.

t: taksi.
h: heips, tulisitteko tänne meille*.
t: sinne teille*, selvä.
h: meneeköhän kauan?
t: noo, voi mennä kymmenen minuuttia tai voi mennä kolmekin kymmentä.
h: aha. kiitos.

olenko ainut jota tämmöinen ärsyttää? voisiko joku kertoa kuinka vaikeaa olisi kehittää sellainen palvelu että taksikuski soittaa alaovelta päästyään paikalle, jos ei voida sanoa kauanko kyytiä joutuu odottamaan? voi olla että ihan kaikki eivät esimerkiksi pysty istua kolmeakin kymmentä minuuttia ulkona jalkakäytävän reunalla odottamassa taksia aamuyöstä. voi olla että ihan kaikki eivät näe ikkunasta taksin kurvaavan tienvarteen.

ja sillä taksilla meni noin viisikymmentä minuuttia. istuin tuulikaapin lattialla odottamassa ja säikäyttelemässä naapureita.

* tässä kohdassa kerroin yksityiskohtaisesti, missä asuntomme sijaitsee. sijainnin tietävät voivat korvata "tänne meille" ja "sinne teille" -kohdat keskustelusta osoitteella saadakseen täsmällisen käsityksen keskustelun kulusta.

kylymä kalakkuna

hej på er.

otin ja jätin blogiriippuvuuteni kerrasta poikki -menetelmällä. kaikista odotuksistani huolimatta ei ole ollut ikävä kenenkään höpinöitä. ehkä se ei ollutkaan riippuvuus vaan ärsyttävä tapa jumittaa.

koneella jumittamisen sijaan olen nyt viettänyt aikaani paimentamalla neljäätoista hevosta sekä yhtätoista pikkulikkaa. olen pyöräillyt ylämäkeen joka aamu noin kuusi ja puoli kilometriä ja alamäkeen alkuillasta. olen viettänyt ulkoilmassa keskimäärin yhdeksän ja puoli tuntia päivässä ja punoittanut hartaasti kasvoistani. sitten olen pessyt punoittavat kasvoni, laittanut ruokaa rohtuneiden huulien väliin ja vaihtoehtoisesti joko painanut punoittavan kuuppani tyynyyn tai käynyt esittelemässä sitä lähinnä tinnulle kahvittelun muodossa ja puhunut vähän hevosista koska enhän ole siihen mennessä saanut vielä tarpeekseni hevosista yhdelle päivälle. siitä onkin muuten yksitoista vuotta kun olen viimeksi ollut tallilla "kesätöissä".

nyt menen paimentamaan puhelintani yhtälaisella hartaudella kuin olen punoittanut. en ole sitten myöskään lukenut sähköpostiani aikoihin, mutta harvemmin kellään mulle mitään oikeaa asiaa on ollutkaan. terkkuja vaan kaikille. olen hengissä ja viluissani ja kahvittelen sitten seitsemän jälkeen iltaisin jos kiinnostaa.