anniina

kun olin ehkä neljän tai viiden vanha, sain kesänviettopaikassamme ruhmasjärven rannalla uuden leikkikaverin nimeltä anniina. oikeastaan en muista anniinasta kauhean paljon mitään muuta kuin nimen, ja sen että kivaa oli leikkiä.

sen nimenkin muistan vain siksi että pikkuisen hanskan oli sitä vaikea sanoa oikein. aiemmin keväällä olin nimittäin tutustunut vähemmän kivaan kaveriin nimeltä angiina, eikä alta kouluikäisen, vaikkakin myöhemmin huomattavaa foneettista lahjakkuutta osoittaneen, lapsen ollut helppoa erottaa toisistaan pitkää alveolaarista nasaalia ja velaarista nasaalia. kutsuin kesäystävääni sujuvasti angiinaksi eikä kovin moni tajunnut eroa. äityli yritti ehdottaa että jos vaikka sanoisit anniina.

no, joko arvaatte miksi päätin kertoa tarinan ystävästäni angiinasta juuri tänään? saa heitellä villejä veikkauksia. on noita kommentteja muutenkin taas oikeen satanut.

näin minä hikoilen makuullani

en vaan voinut olla julkaisematta tuota kuumehöyryistä väännöstä joka on juuri nyt mielestäni niin nokkela että!

jos sairastaa puolen kevättä niin miksei voisi olla paljon laihempi tai ainakin vähärasvaisempi sen seurauksena? jos kyljen kääntämisestä tulee niin hiki että jää spinningit kakkoseksi niin eikö siitä voisi saada ainakin yhtä paljon läskinpolttoefektiä? maailmassa on virhe.

vappuperinne numero uno: makaa soffalla ja hikoile. muista ajatella tarpeeksi usein että taas on hevonen liikuttamatta ja aurinkokin paistaa. tautisuuden parasta seuraa on syyllisyydentunne.

mulla on semmonen olo niinku ylivalottuneella kuvalla. sen kummemmin kokeilematta koskaan olla semmoinen. puhkipalanut ja niin huono että sattuu.


niin ja hei, en nyt valita ilkeämielisesti mutta jos pyytää sitruuna-finrexiniä niin onko reilua että tuodaan sitä eukalyptus-mentholia? sit-ruu-na. le-mon. aika moni asia missä on mentholia on pahuudesta.

just say no

ahistaa. on kurkku kipeä. päätin etten siitä huolimatta ole kipeä / tule kipeäksi.

johan se nyt olisikin että pääsisi vappua viettämään tänä vuonna. viime vuonnahan istuin vappuaattona junassa turusta seinäjoelle kuolemantuskissa ja kotona söin duactia ja sipsejä juhlan kunniaksi.

hikoiluttaa niin ettei oikein teekään maistu! jääteetä! hoitaja!

mä haluaisin kovasti että mulla olisi joku vastustuskyky. en muista olenko tästä kuinka paljon tänne kirjoitellut mutta ainakin toitotan sitä kaikille kuuluville sattuville: antibiootit tappoivat immuunipuolustusjärjestelmäsysteemini! minähän olen sitä sorttia nainen että joka jumalan niiskutustaudista seuraa poskiontelontulehdus tai kaksi. niitä sitten hoidetaan antibiootilla. käytän sarvikuonoa eikä se auta. syön duactia eikä sekään auta. suihkin suihkeita eikä niistä ole mitään hyötyä. luulen, että olen niin nätti että maailma kostaa sen mulle sitten tällä tavalla.

olen jostain lukenut että yksikin antibioottikuuri jää muhimaan jonnekin suolenmutkaan jopa seitsemäksi vuodeksi, tappamaan kaikkia niitä hyviä bakteereita joiden tehtävä olisi tappaa pahoja bakteereita. minä kun olen joutunut napostelemaan viime vuosina muutaman kuurin, olen luultavasti ihan toivoton tapaus jo. älkää kysykö, syönkö vitamiineja ja ulkoilenko - kyllä syön ja kyllä ulkoilen. syön myös suhteellisen terveellisesti enkä siivoa liikaa.

kyllähän tämä alkaa vittuilulta jo vaikuttaa tässä vaiheessa.

joku jossain sanoi että on käynyt vyöhyketerapiassa ja päässyt poskiontelontulehduskierteestä. aion jonain päivänä käydä kokeilemassa, mutta eihän se mulle vastustuskykyä palauta ennen kuin pöpöni lakkaavat tulemasta murhatuiksi. ehkä se kuitenkin toisi sen päivän lähemmäs.

en suostu sairastamaan nyt, joten yritän elää normaalisti, vähän lääkkeiden ja luontaistuotteiden avittamana vain. ostetaan puolustuskyky! halvalla ja hyvä!

oodi ratsastukselle

my
ass
hurts

bad!

vajaa viikko sitten kirjoitin jokapaikansärystä, joka seurasi esteratsastuksesta. tänään kirjoitan persesärystä, joka seuraa eilistä maneesiretkeä. ja tänäänkö nousen taas esteratsastamaan johonkin satulaan? mikä ihana ajatus!

laittaisin tähän kaikkia kivoja kuvia joita on toisten ihmisten kameroissa jos voisin. nokkelana tyttönä jätin oman kameran kuitenkin kotiin, koska olisihan se nyt ollut liikaa vaadittu että olisin saanut itsellenikin kuvia maailman hienoimpana päivänä tehdystä kevään jännimmästä reissusta. aina ei voi voittaa.

maneesireissun ainekset: kaksi lievästi krapulaista naista, mustanruunikko lämppäritamma, kaksivuotias friisiläistamma, heinäpussi, yksi kamera (ei minun), koria ilima, kello yhdeksän kolmekymmentä ->

heräsin siis böönakokoustamisen jälkeisenä aamuna ennen yhdeksää. vanhuus ei tule yksin, se tuo krapulan mukanaan. tai ehkä ne siiderit toi sen, ei voi tietää. ajelin tallille, jossa tyyne käänsi huolellisesti takapuolensa muhun päin kun ehdottelin että mentäiskös sisälle laittautumaan. se on kyllä niin helppo huijattava, kun vaikka se aina muka osoittaa mieltään että en lähde, täällä on heinää ja kavereita, niin sitten kun vähän rapsii jotain tarhakaveria niin se tulee aina katsomaan että mitä, annoitko sä sille jotain karkkia ja mikset sä mua ollenkaan rapsuta vaikka mä olen se sun heppa?! uteliaisuus hevosen kiinnisaamiseen auttoi (eikö hyvin muokattu sananparsi).

irtoavan mustan talvikarvan seasta kuoriutui yksi kappale ratsukoita sekä yksi kappale talutettavia varsoja. huomattavaa tässä on se, että varsa on viimeksi poistunut kotipihasta ehkä syyskuussa. maneesille on matkaa useampi kilometri. matkaan sisältyy kaikkea uskomattoman jännää, kuten lätäköitä. ei vaan, tuolle nimenomaiselle maneesille pääsee peltoteitä ja metsäpolkuja pitkin kätevästi ylittämällä pari autotietä. suhteellisen turvallisia reittejä hevosteluun. parissa kohdassa jännät jutut aiheuttivat jänniä tilanteita, kun esimerkiksi lätäkköä pitää väistää siten, että taluttaja joutuu tekemään läheistä tuttavuutta metsän asukkien, puiden kera. menomatkaan saatiin käytettyä ehkä kolme varttia.

tallinpihalla meitä odotti tinnu, joka paparazzeili taitavasti. maneesi oli tyhjä ja yksi nurkka oli ihan mielettömän pelottava, ainakin tyynen mielestä, joka ei vain pysty käsittämään sitä että portin alta paistaa aurinko. maneesissa oli kuuma, siellä oli jännää, mutta varsinainen ihmisten jännityksen aihe eli jada-varsa, oli kuin kotonaan. luonnollisesti vauva käyttäytyi huomattavasti kummitätiään paremmin. maneesissa kului suunnilleen viisikymmentä minuuttia.

paluumatkalla oletimme pahimpien virtapiikkien jo kuluneen kummaltakin tammalta (ainakin ihmiset olivat kovasti jo energiansa menettäneet), mutta niinhän sitä voisi luulla. ihan yhtä jännää oli. takaisinpäin mennessämme kohtasimme ihmisjännitystä: yli puolimetrinen kyy siellä luikerteli tietä pitkin. hevoset eivät joko nähneet koko otusta tai tajunneet mikä se on. kävimme vesimontulla ehdottamassa juomishommia tammoille mutta tyynen mielestä vesi oli ihan liian jännä homma eikä jadakaan sen päälle kauheasti ymmärtänyt. kotiinpaluu kesti varmaan tunnin.

yhden maissa olimme takaisin kotitallilla, kaikki ehjinä ja hikisinä. hanskan auto ei tahtonut vaihteeksi lähteä käyntiin, joten naiset autoista mitään ymmärtämättömät kurkistelivat aikansa konepellin alle ja jollain (sattuman?) ilveellä saivat rakkineen käyntiin.

ihan oikeasti ahdistaa ajatus istuinluiden ja satulan kohtaamisesta illalla. saisinkohan open luvalla olla koko tunnin kevyessä istunnassa? eihän sitä esteillä niin kauheasti tarvi pebaa ja satulaa toisilleen esitellä?

kis kis

lupasin laittaa tämän jos jotain kiinnostaisi ja kyllähän jotain kiinnostaisi. ignore the kalkkunankoipisuus, se olen vain minä talven jäljiltä.


en tajua kuinka aina onnistun kehittämään itselleni niin hankalia kuvaustarpeita. ehkä voisin useammin käyttää hyväkseni sitä ammattikuvaajaa, jota puolisoksenikin kutsun, mutta hän sattuu juuri nyt olemaan heltsingissä (ilman mua, yyyy).

tuosta kalkkunankoipisuudesta puheenollen, olen käynnistänyt testiprojektin nimeltä kalkkunasta ihmisen väriseksi ennen sen yhden kitaristin häitä joihin aion laittaa vaaleanvioletin puvun. hoksasin jossain vaiheessa kevättä että niin, blondiinin talvenkalpeus yhdistettynä vaaleanviolettiin mekkoon todennäköisesti luo erittäin vampyyriromanttisia mielleyhtymiä katselijoissa. houkutus oli kiva kirja ja muitakin hyviä vampyyrihommia olen vuosien varrella kohdannut mutta ehken tahdo näyttää ihan kalmolta kuitenkaan. niin ja lisätään siihen yhtälöön vielä se, että puolisko on väritykseltään sarjassa välimeri. kesäisin ehkä jopa amerikan alkuperäisväestö. niin kivaa kuin olisikin näillä voimakkailla perusteilla päästä ostamaan uusi puku, yritän nyt kuitenkin joskus päästä ulkoiluttamaan niitä jo olemassaoleviakin edes toisen kerran.

testissä ovat olleet tähän mennessä edullisimmasta päästä itseruskettavia tuotteita, joista toinen oli kaapissa jo ennestään. se perus doven summer glow, jota on kaikilla, joka tekee jotain vaan ei kauheasti mitään. tein testiä niin, että käytin sitä vasempaan kalkkunankoipeeni ja jätin oikean käsittelemättä. kyllä sillä viikossa saa sellaisen eron aikaan, että sen huomaa kun vieressä on vertailukappale. näillä kalpeusasteilla halusin kuitenkin jotain tujumpaa. marssin sokoksen emotioniin, joka paperimainosti kaikennäköisiä ruskettavia tuotteita. tuumasin myös, että koska en itse tiedä aiheesta kauheasti, siellä varmasti joku osaa neuvoa. jäi mysteeriksi se neuvomisosasto kyllä, kukaan ei katsonutkaan minuun päin vaikka seisoskelin siellä aika kauan kysymysmerkkinä. en tietenkään voinut mennä kysymään apua. ostin sitten kuitenkin sieltä semmoisen nivean sun touchin piheyspäissäni, se kun maksoi alta kympin. testailin sitä oikeaan käsivarteeni ja jätin vasemman kalpeaksi. suunnilleen vuorokaudessa huomasi jo aika selvän eron, ja parin aamuin illoin rasvauksen jälkeen rusketusta oli jo oikein sopivasti. ei hassumpi ostos ollut vaikka sokkona olinkin liikkeellä.

sävyistä en osaa sanoa, onko eroa oikeaan rusketukseen tai tuotteilla keskenään. yleensähän itseruskettavilla tulee ehkä vähän kellertävä sävy, joka luonnollisesti korostunee juurikin sen vaaleanvioletin ansiosta oikein mukavasti ja näytän kalmon sijaan porkkanadieettiläiseltä, mutten nyt tämän enempää aio rahojani yksien häiden ja ihonvärini vuoksi tuhlata. kun eivät ole edes omat häät. ehkä sitten niihin voi vähän panostaakin.

ei niin olisi pitänyt ruveta tätä tässä välissä kirjoittelemaan. en tiedä onko sandaalikauppa viiteen vai kuuteen auki!

minennoo kuollunna

jos joku ei tunnista tuota viittausta, hävetköön ja kaivautukoon syvälle piiloon kaikkien maailman sivistyneiden ihmisten näkymättömiin.

särkee niin maan jokaista lihasta minkä keksin kropastani. on se ratsastus vaan niin kivaa.

annikki haasteli tekemään tuntomerkkihaastetta! minähän teen!

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. silmät. sanotaan nyt sitten ne ensimmäiseksi koska olen alkanut ymmärtää että ne on jotain erikoista. toinen silmä on tuossa profiilikuvassakin, joten siitä voi jotain ehkä päätellä. ne on isot, vihreät ja ruskeat ja pitkäripsiset. humalassa räpsyväiset ja tarpeeksi humalassa toinen on kiinni. kivat silmät, pökerryttää useimpia kitaristeja. (kitaristeja on tärkeää pökerryttää)


ja mä panin sen nyt tähänkin vaikkei tuo oikeastaan ole mitenkään hyvä kuva. soon rajattu jostain naamakuvasta ja se näyttää jotenkin venytetyltä johonkin suuntaan. jätän sen silti siihen koska olen aika idiootti.

2. koivet. ne on pitkät ja hoikat. enemmän niissä on pituutta (ikävä kyllä) reisissä kuin säärissä. reisissä saattaa olla myös jotain muuta ikävää kyllä (ainakin omasta mielestäni). urheilijan reidet on vähän paksut suhteessa muuhun jalkaosastoon. enkä nyt väitä että ne olisi edes mitenkään urheilijanreisikunnossa. (tiedän että tässä kohdassa jotkut ihmiset aina tuhahtaa että mitkä reidet mulla muka on, mutta korostaisin kovasti sitä että suhteutettaisiin vaikka mun sääriin ja pohkeisiin, jotka on suhteellisen rimpat).

3. blackness of heart. eiku vaatteet. tätäkin lukemalla jonkun päähän on saattanut muodostua semmoinen käsitys etten kauheasti väreillä revittele. päälläni on poikkeuksetta mustaa, joskus koko-, usein farkulla höystettynä. omistan myös joitain vihreitä paitoja joilla yritän varsinkin kesän tullen taas piristää metallismimustuutta. pesin eilen myös huolellisesti kerätyn valkopyykkikoneellisen, josta paljastui että on mulla muutamia valkoisiakin teepaitoja. ei voinut niitä muistaa kun sitä yhtä koneellista on kerätty ehkä puoli vuotta.

4. only. olen usein kävelevä onlyn mallinukke. minkäs teet, farkut sopii mun peballe (ja reisillekin useimmiten) ja hinnat sopii mun lompakolle. plussaa myös yleisestä saatavuudesta, olisi aika tuskallista rakastaa intohimoisesti vaikka jotain zaraa tai fornarinaa ja asua seinäjoella. miinusta sitten siitä yleisestä saatavuudesta. tiedän kyllä etten ole millään tapaa ainutlaatuinen pukeutuja only-nukkena, mutta oikeastaan se on mulle ihan sama. enemmän häiritsee jos jollain on samanlaiset ratsastushousut.

5. hampaat. minulla on luonnostaan lähes täydellinen purenta (suora lainaus eräältä hammaslääkäriltä) ja erinomainen hammasluu, joka viimeksi suutani pengastanutta hampilääkäriä ilahdutti niin että oli harvinaisen kivaa olla siellä tongittavana. seinäjoella minua bongaillessasi etsi tyttöä jolla on ihanat hampaat. se olen minä. kyllä ne näkyykin, hymyilen aika paljon. en pidä itseäni minään valoisuuden lähettiläänä mutta usein mukavien ihmisten seurassa hymyilyttää. jopa selvinpäin.

6. kettingit. meinasin ihan unohtaa tämän. olen ottanut tavakseni käyttää kahta toisiinsa yhdistettyä lompakkokettinkiä tai mikä sen nimi nyt ikinä onkaan, ikään kuin lantiovyönä tai ainakin siinä lantiolla oleskelevana koristuksena. ketjut on paksut ja painavat ja tykkään niistä ihan himpenä. olen yrittänyt tehdä kettinkikoristuksestani itselleni jonkinlaista tavaramerkkiä. nykyään ei tarvitse enää yrittää, se kuuluu jo valtaosaan asujani.

myös tuo plektrakoru alkaa olla vakiokamaa. ite tein. eikö ole kuulkaa ihanan häijjy hiiviposeeraus tässä kuvassa. saraikin nojaa ihan muualle ettei kukaan luule että me ollaan kavereita :D:D

7. tatulaatio. toistaiseksi vain yksi. olen suunnitellut toista jo kauan mutku en saa aikaiseksi että ottaisin ja laitattaisin sen nahkaani kiinni. vasenta nilkkaani koristaa sievä pieni leikkiväinen kissa jonka otin suhteellisen ex tempore eräänä uudenvuodenaattona selvinpäin. mä en jaksa nyt ottaa siitä kuvaa kun kamerastakin on akku loppu eli oikeastaan en voisikaan mutta mä lupaan joskus näyttää sen täällä jos jotakuta kiinnostaa. EDIT: surffaillessani annikin blogista kommenttiboksin kautta janan blogiin löysin kisuni kaksoisolentoja lasinkyljestä! ottaisinko tuollaisia laseja, arvaako kukaan?

8. liitännäinen. suurimman osan ajasta ulkona liikuskellessani välittömässä läheisyydessäni on pitkätukkainen adrien brody.

enempiä en jaksa keksiä. jos yrität mua bongailla jostain niin pidä mielessä että oon se ihana.

haastellaas vaikka elsa, monsteri, duussi, turnipsi
sekä lasalone.

hei pee äs: sain ensimmäisen anonillityskommentin! olen selvästi suuri ja suosittu bloggaajatähti!

onneksi kirjoitin!

eilinen lahjatoivelistapostaus ei ehkä ollut ihan turha vekotin. puolisko kun tuli töistä, alkoi kysellä että mitähän sä nyt taas halusitkaan lahjaksi kun suunnitelmat oli mennyt mönkään. sanoin vain että hansikas.blogspot.com.

myöhemmin muistutin vielä siitä all expenses paid -shopningista. se saattaa olla lahjatoive numero uno.

aurinko paistaa ja illalla on luvassa lämppärillä maastoilua. ehkä jopa kenttäilyä, pessimismistäni huolimatta sinnekin saattaisi päästä jo lähipäivinä (tinnulle epäilin maanantaisella tallireissulla ettei varmaan paljoa treenailla muuten kuin maastossa seuraavaan kuukauteen). tarkoitus olisi lähipäivinä päästä myös maneesiin niin tyynen kuin friisivauva jadankin kanssa. jadalle se olisikin eka kerta. lieviä slaageja odotettavissa.

pohdin tuossa päivänä eräänä unia. viime yönä näin niin epäloogista unta että herättyäni meinasin kuolla ärsytykseen. ei se niin mene!! miten mun pilkunviilausaivot voi tuottaa tuollaisia unia? ehkä ne unet tulee jonkun vähemmän henkisesti lahjakkaan aivoista. se selittäisi sen ettei niissä yleensä ole mitään järkeä.

sillisalaattipostauksen huipennukseksi tahtoisin ilahduttaa teitä valokuvalla (ite otin).


jotenkin tykästyin tähän kuvaan hirmeästi. se kertoo niin monta asiaa meistä ja meidän tyylistä. skeittikengät, korkosaappaat ja ruskea puuvillamatto sekä viidentoista sekunnin valotusaika ja totaalinen vahinkolaukaus. bannerimatskua.

psst! lahjat ja synttärikortit sitten postiin tänään :) päivystän huomisen kotona odottamassa paketteja. onkohan tää juttu hauska vielä montakin päivää?

bzzzzzzzzz

kärpäset ovat heränneet ikkunanväleissä. näin eilen tallilla jonkun toisenkin lentelevän öttiäisen. siellä oli kyllä kaikkia kivoja isompiakin öttiäisiä joita katselin vallan ihastuneena. tahtoo hevosen jonka voisi viedä sinne tallille asumaan. eli tahtoo ihan saakelisti rahavaroja.

hyvää synttäriä tähän väliin tinnulle!

ja sitten näinkin sujuvaisen aasinsillan kautta siihen mistä aika moni on varmaan jo pohtinut päänsä puhki: mitä hanska haluaa syttärilahjaksi. sähköpostilla saa osoitteen, niin voitte sitten lähetellä niitä paketteja. käy myös jos haluatte tuoda kotiin asti.

ensteksi mä haluaisin lenkkarit. ne kyllä käyn ostamassa heti itse jos kukaan ei lupaa mulle niitä lähettää. semmoset kivat juoksenteluun sopivat. kaikista siisteintä olisi jos saisi mustat mutta käy jotkut toisenkinväriset. kokoa 38. myös muita kenkiä saa lähettää vastaavassa koossa. erityisesti ne undergroundin solkitennarit joita olen himoinnut vasta vuoden. jos taasen haluaa lahjoittaa ne richmond high riderit niin niissä koko 37 r/r olisi hyvä.

sitten haluaisin kaikkia kivoja vaatteita. ehkä jos sovitaan että lähetätte lahjakortteja niin saan sitten itse käydä sopivia hakemassa. säästää postikuluissakin silleen. jos nyt ihan pakko on saada lähettää tai tuodakin toki oikein lahjana jotain niin onlyn ebba-farkkuja saa eri väreissä tuoda semmosessa 28"/34" koossa ja sitten semmosen vero modan mustan verkkoneuletunikamekkosen äxässänä. ja jonkun farkkuminihameen. merkillä ei niin väliä.

sitten mua ei haittaisi jos mulla olisi suoristusrauta. saa olla kalliinkinmerkkinen. ja sitten kaikkia kampaamotuotteita vaaleille luonnonkiharille hiuksille. erityisesti suihkittavia ja tigejä. muutkin käy. ja kampaamopalveluita myös saa tarjota, semmoisia saksimis- sekä värjäily- jotka ovat luonnollisesti ilmais-, koska ovat lahja-.

voisin ottaa vastaan myös mäyräkoiran (kk), bassetin (bfdb), kissan tai pari sekä hevoisen. koirat ja hevoset mielellään poikia, kissa tyttö. hevosen pallit mielellään jätetty matkan varrelle. se saisi olla nuorehko mutta äärettömän taitava, kaunis ja kiltti, luonteikas, aulis, terve ja ilmainen. varusteineen, tallipaikalla (ilmaisella, läheisellä). myös muut eläimet terveitä ja ihania ja kauniita. allergianaiheuttamattomuus ehdoton vaatimus (pitäisin tuon miehenkin mielelläni)!

otan vastaan myös koruja ja kirjoja sekä rahalahjoituksia. remonttipalvelut olisi kiva ylläri!

kiitos jo etukäteen.

synttäreihin on siis aikaa yksi välipäivä, eli aika nopsaan kannattaa käydä hakemassa jos postitse niitä lähettelette. ja kyllästyneille tiedoksi että kyllä tämä lahjatoivelistailu varmaan sitten helpottaa kun se päivä menee ohi.

kameralla kaunihisti

nooo, kameralla eri lailla. tai jotain. otsikonkeksimisselittelyä vaihteeksi. inhoan sitä kun ihmiset tekee niin ja teen itse aina ihan samalla lailla.

räpelsin tuossa hetki sitten noin viisi vuotta sitten ostamaani kameraa. tarkemmin laskien neljä ja puoli+ vuotta sitten. sitä samaa minolta g400 jonka kanssa minulla on viha-rakkaussuhde. ai miksikö:

se puhuu oletusarvona japania tai vaihtoehtoisesti koreaa. semmoista merkkikieltä jota en ymmärrä. en usko sen olevan kiinaa, sillä olen taisteluharrastukseni yhteydessä tuijottanut niistä mitään ymmärtämättä tuhansia ja taas tuhansia sivuja kiinankielistä tekstiä (ja opetellut liikesarjoja, onneksi niissä on myös kuvia havainnollistamassa). ja se ei vaan näytä kiinalta. kamerassa olisi ollut ainakin vuoden takuu johon olisin voinut kaukoitäisiä suosivan laitteen viedä ja saada ehkä englantia puhuvaisena sen takaisin. enpä vaan saanut aikaiseksi. osaan laittaa sen englantia puhuvaiseksi mutta aina sammuksissa sekunninkin käytyään se taas solkkaa sitä merkkikieltä. huooh.

olen aina ollut sitä mieltä ettei siinä ole valotehoa juuri ollenkaan. siinä lukee kyllä f/2.8 eli sen pitäisi olla siitä parhaasta valoisuuspäästä, vaan ihan kauheaa sillä on vähänkään pimeässä kuvata. no se on pokkari eikä noilla linssinko'oilla vaan kauheasti valoa sievästi taiteta, ymmärrettäköön.

tänään löysin siitä jotain aivan ihmeellisiä toimintoja jotka saivat minut suhtautumaan käyttöohjekirjasen etsimiseen ja lukemiseen aivan uudella tavalla. siis siitä saa kuin saakin jollain ilveellä säädettyä valotusaikaa ja gainia ja aukkoa? ainakin jollain tapaa, vielä kun keksisin miten se kaikki toimii. häkellyttävää. raivostuttava japanilaiskorealainen pimeyden herra -kamerani onkin ehkä sukua järkkäreille ja suurille pokkaritaidekameroille.

tavallaan se on ihan kivaa että se puhuu vain sitä kaukoitää. kun käyttelen sitä sujuvasti kaukoidäksi ja muut näkevät, kaikki luulee että olen kaukoidän kielten taitaja. ei nyt oteta lukuun sitä että en oikeastaan edes tiedä mikä se kieli on.

tacotacotacooo - burrito

hihihii, alluusioarvoitus, kuka keksii subtekstin :)


eilen syötiin. nams. tyttötaco/burrito/whatever täytetään ranchpavuilla, salaatilla, kurkulla, paprikalla, sipulipaprikapaistoksella ja salsaquesoguacamolella. ja juustoraasteella.

pojat voi laittaa sekaan vähän jauhelihaakin joka on maustettu asiaankuuluvasti tacomausteella.

tyttöruoka-nimityksen olen lanseerannut joskus exän aikoihin kun meillä oli enimmäkseen tyttöjen ja poikien ruokaa. nykyäänkin ruokapaikoista neuvotellaan sillä että saako sieltä tyttöjen ruokaa ja ravintolassa tiedustellaan että voikohan tätä tytöt syödä.

lisää arvoituksia:


kuka arvaa miksi tämä kuva on tärkeä julkaista blogissa? lisävihjeitä alla:


clas ohlson, 5,95 €. vajaa kaksi vuotta olivat hankinnassa. ehtihän nuo korut korvissakin kokonaisina olla ehkä puoli vuotta. järkyttävää välillä tämä aikaansaamattomuus.

hankalia kuvattavia osa kaksi: oma korva. menenpäs niistämään tästä.

ja kitara soi

akustisen kitaran(i) kaikukoppa resonoi yskäni kanssa. ovat niinsanotusti samalla aaltopituudella.

kirjoitin eilen viestin jonka poistin koska en halunnut liittyä yleiseen valituskerhoon joka on vallannut blogistanian.

en kuitenkaan osaa olla tätä asiaa kertomatta joten valitetaan nyt hetkinen. katupöly on saatanasta! perjantaista asti olen köhinyt ja köhimisestä seuraa köhimiselinten ärtymistä. joten finrexin on ystäväni, taas. nupukille tiedoksi että en ole silti sairaana, taas. limakalvot ei vaan tykkää pöläjävästä maisemasta. vaan viime yönä maisemasta tuli taas valkoinen joten ehkä siitä vaivasta päästään vähällä. tai oltaisiin päästy jos en olisi jo ehtinyt köhiä itseäni kipeäksi. kummasti muistuttaa sairastamista tämmöinen epäsairastaminenkin.

noni, pahasti näyttää valitukselta tämäkin.

huomenna olisi jotain hauskaa tiedossa jos uskallan köhimiseltäni lähteä. tai siis se kuulostaa yhdistelmänä niin hauskalta että on ehkä pakko käydä tarkastamassa tilanne. yhdessä kaupungin lukuisista yökerhoista on hevibileet. se(kään) yökerho ei ole mitenkään erityisen rokkihenkinen. voin vaan kuvitella että siellä soitetaan jotain lordia ja uniklubia ja sitten ollaan että jee, meillä on hevibileet. mutta haluaisin siitä huolimatta käydä katsastamassa. jos torstaina postaan krapulassa, tiedätte miten kävi.

uneksin koko viime yön rokkifutiksesta. aamulla luin sähköpostin ja siellä oli huomattava määrä joukkuetovereilta saatua postia. aavistin tämän. unessa turnaus pelattiin sisätiloissa ja mulla ei tietenkään ollut sisäpelikenkiä mukana eikä nappiksilla saanut mennä matolle. tarkemmin ottaen rokkifutiksen sm-turnauksessa pelattiin aika pitkälti lentopalloa, ja eräs ala-asteen luokkatoverini joka oli turnauksessa toimitsijana (luoja tietää ettei kyseinen ihminen eläissään olisi tekemisissä minkään vastaavanlaisen kanssa) sekoitti provinssiböönat johonkin nyrkkeilylohkoon. pojat eli fc provinssirock pelasivat uimahallissa. siellä vedessä. kai se oli sitten jotain vesipalloa.

ehkä lentopallo olisi parempi laji. pitää ehdottaa yläjärjestö fc gimmat rocksille josko vaihdettaisiin lajia. jotenkin tuntuu että vähemmän tulisi damagea jos ei olisi nappulakenkiä jalassa. vaikka jos siihen sekoitettaisiin sitä nyrkkeilyä niin lopputulos olisi suunnilleen sama.

joskus haluaisin tietää mistä unet tulevat. usein en.

peeäs: havaitsin että mulla ei ole koneella yhtäkään kuvaa meidän böönahommista. mulla on aina kamera mukana mutta aina se jää laukkuun ettei vahingossakaan tarvisi tallentaa mitään zegoilua. kiinnostuneet käykööt täällä katselemassa hekumallista menoa.

visible ja pentti

kannatti suuttua. sain tarjouksen sähköpostiini muutaman tunnin sisällä. en siltikään ymmärrä että toisten pitää nähdä uskomaton vaiva (on se mulle paljon vaivannäköä jos joutuu sähköpostittelemaan ja messengeröimään ja tsättäilemään sen lisäksi että täyttää sen kommenttilomakkeen joka riitti toisille) ja toisille soitetaan heti. näytän niille vieläkin keskisormea (sinne firmaan, en tovereille), mutta ainakin sain asian hoitoon. kiitos tuesta ystävällisille :)

asiaan. laulakaa: paljon onneaaaa vaaaaan. paljon onneeeaaaaaa vaaaaaan. paljon onnneeeaaa pentti! paljon onnea vaan! (venytelkää vokaaleja oman makunne mukaan. kunhan laulatte.)


pentti täytti eilen kuusi vuotta. synttärilahjaksi pentti sai possunsaparoita. ai että oli hyvää! ihan hepulihyvää! jotenkin on vaikea uskoa että tuo höpötti on jo ihan aikuisen koiran iässä. semmonen hölmöläinen se on, ettei uskoisi vuotta vanhemmaksi. ihana ja hassu ja rakas pieni hauvavauva se vaan on kuuden vanhanakin (ja yhden päivän).


pentti osaa ottaa rennosti kamerankin edessä. kunhan joku vaan välillä ymmärtäisi rapsuttaa.

ilmeestä päätellen justiin nyt kukaan ei ymmärrä.

keep on singing in the free world! pentille!

pee äs: olen itse ottanut nämä kuvat. laadusta saattaa huomata että välineenä oli jotain muuta kuin oma pokkarini, joka puoliskon mukaan on ihan oikeasti ihan hyvä pokkari. ehkä huomaa kuitenkin esimerkiksi näistä salamattomista kuvista että 20d on snadisti parempi.... joudun ehkä omimaan sen jos puolisko saa hommattua uuden ja vielä paremman :)

invisible girl

musta on tullut näkymätön. ainakin eräälle firmalle jonka olisi tärkeää nähdä minut jotta pääsisin elämässäni eteenpäin. ainakin lähettämäni yhteydenottopyynnöt usealla eri metodilla on lakaistu jonnekin ö-mappiin.

yritän tässä kovasti hankkia itselleni kääntäjälle tärkeää työkalua. kääntäjätoverini ovat toimineet tavoilla x ja y samassa tilanteessa ja niinpä minä toimin samoin. toverille a soittivat viidentoista minuutin sisällä. toveri e sai päivässä asian hoitoon. näkymätön tyttö on odottanut jo monta viikkoa. näkymätön tyttö on yrittänyt uudelleen ja eri tavalla. näkymättömälle tytölle ei vastata.


tänään näkymätön tyttö otti ja meni firman online helppiin chattailemaan. anteeksi nyt vaan mutta mitä mun pitäisi tehdä kun kukaan ei reagoi vaikka tekisin mitä? kysyy tyttö chatissa. chatista sanotaan että ahaa, tässä on sinun yhteydenottopyyntösi. tyttö kysyy että mitähän nyt kuuluisi tehdä, kun ei moneen viikkoon ole tapahtunut mitään vaikka virallisia ja epävirallisiakin teitä olen yrittänyt vastausta saada. chatti sanoo että noh, koitan saada tämän etenemään. kiitos hei.


saako tästä jo kohta aggreta jollekin ihan todella? mitvit?! pitäkää saatana paska ohjelmanne, kyllä mä kuuden vuoden yliopistossa luuhaamisen jälkeen voin perkele siivoamaankin mennä kun ei teidän pirtaanne sovi myydä mulle sitä helvetin ohjelmaa! on se kumma kun ei raha kelpaa!

hyvä ruoka - parempi mieli? hyvä palvelu - parempi mieli? insert keskisormenkuva.

kuvat linkkejä lähteisiinsä.

evil batman is i am

omituisuuspäivä. ihan kiva mutta tosi outo. vähän niinku minä.

höpisin annikin kanssa messengerissä aiheesta ja aiheen vierestä kun tajusin että kello on kymmentä vaille balletone. ja minä pyjamassa datailemassa soffalla. aamupalat syömättä ja naama pesemättä.

rapa roiskuen ehdin tunnille. kunhan vähän juoksin. tajusin siinä kipittäessäni että lenkkarit ja lenkkeily voisi tehdä terää. vähemmän sattuisi ehkä keuhkoihin jos joskus muutenkin hölköttelisi kuin vaan kiiruspäissään.

johtuneeko siitä alkulämmittelyjuoksusta vai mistä mutta henkihieverissä siellä tuli pliét väännettyä. muistan lukeneeni jostain että ennen aamupalaa jos urheilee, niin se on erityisen tehokasta. tulipahan kokeiltua sitäkin. jos en olisi iltasuihkuttelija for life, harkitsisin aamuhölkyttelyä säännöllisestikin. huom, siis harkitsisin sitä säännöllisesti, en välttämättä tekisi niin.

kotimatkalla satoi vettä. vettä. ei lunta eikä räntää. vettä. huhtikuu se kesän tuopi, sanoo hanskan vastakeksimä sananlaskukin. ja synttäritkin se tuopi.

suihkuttelin ja syöpöttelin ja seuraavaksi hypin vähän tasapönkkää helpotusiloisuudesta kun söpis eli ohari eli toisennaisen basisti ilmoitti että oikeastaan tää onkin ihan kivaa ja voisin sittenki tykätä olla vielä toisennaisen basisti! whii! valtakunnassa kaikki hyvin. tästä hyvästä voisi ehkä kuopata tuon ohari-nimenkin :)

kaikkine urheiluineni ja pomppimisineni (mikä sana!) ja kesänhehkutusodotuksineni olen ehkä polttanut rasvasoluja tuolta aivoista asti kun on niin surisevaisen pöriseväinen olo. ilman kahvia! vaan ei hätää, eiköhän tämä tästä lamaannukseksi muutu. enää on epäselvää että kukahan meillä laittaa ruokaa kun en ehkä suosittelisi itselleni veitsenkäsittelyä tässä tilassa.

(laitetaan tämä taas kevätpörinän piikkiin.)

syö silliä

mulla oli täällä tänään ihanainen leo-koira "hoidossa". leon mamma eli puoliskon täti jätti hauvan tänne kun meni käymään "pariksi" tunniksi asioille ja tiesi että hanska-täti on aina valmis koiravahdiksi.

kolmen tunnin päästä helsingissä asuva mamma soitti junasta että arvaa kuinka mulle kävi! tuli niin kiire junaan että unohdin leon sinne teille! täällä ollaan kovaa menossa helsinkiä kohti ja koira jäi seinäjoelle! mitäs nyt tehdään?!


tajusin vasta kun se rupesi kyselemään että voisko leo mitenkään olla meillä pääsiäiseen asti että se kusettaa - ei kukaan jätä koiraansa kahdeksi viikoksi tuosta vaan minnekään.

että aprillia vaan. ei ollut edes ensimmäinen mihin menin. eikä varmaan viimeinenkään. edes tänään.

terveisin nimimerkki hyväuskoinen hölmö -83.

pee äs: miten kauan voi mennä mieheltä subukkaleivän hakemisessa? vai olikohan seki aprillipilaa että "oon jo seinäjoella"?