polka dot

ostin tänään alennusmyynnistä mekon. se maksoi kymmenen euroa. se on valkoinen ja siinä on mustia palleroita. olen pitkin kevättä pitänyt silmiäni auki siltä varalta että löytäisin jonkun kivan, halvan ja mahdollisimman merkillisen mekon jonka voin laittaa sitten kun on taas yhdet ristiäiset tuon puoliskon perheessä. tänään totesin että screw the merkillisyys, mä voin riipiä siitä vila-laput irti eikä kukaan koskaan saa tietää etten pukeudukaan kalliisiin merkkeihin aina ja iankaikkisesti. tai edes perhejuhlissa.

samassa hetkessä tunsin kuinka lähtölaskenta alkoi. siihen että pääni kääntyy ja totean taas kerran etten vaan voi mennä halpismekossa sen perheen juhliin.

nyt yritän vakuuttaa itselleni että a: ketään ei kiinnosta minkämerkkinen mekkoni on, kunhan se sopii ja b: mitvitsit (juuri keksimäni lyhennelmä kolmesta sanasta) vaikka kiinnostaisikin. olen opiskelijantapainen, enimmäkseen työtön ja henkisesti varakkaampi kuin koko sakki.

vielä kun joku kertoisi että mistä tämä alemmuudentunne tulee. jos toiset on rikkaita ja toiset ei, pitääkö vähemmän rikkaan pohtia vuodesta toiseen, onko joku mekko tarpeeksi hyvä, osoittaako se tarpeeksi hienostuneisuutta ja makua, kelpaanko minä tässä mekossa?

ja kauanko se pohtiminen kestää vielä? montako vuotta vielä yritän tehdä vaikutuksen ja keneen? miten typerä ihminen oikeasti voi olla?

kympin mekko on söpö ja pukeva. minä olen kaunis, älykäs ja mukava. vieläkin. luulisi kelpaavan. merkillistä tai ei.