tiistaina 14. huhtikuuta 2009

bzzzzzzzzz

kärpäset ovat heränneet ikkunanväleissä. näin eilen tallilla jonkun toisenkin lentelevän öttiäisen. siellä oli kyllä kaikkia kivoja isompiakin öttiäisiä joita katselin vallan ihastuneena. tahtoo hevosen jonka voisi viedä sinne tallille asumaan. eli tahtoo ihan saakelisti rahavaroja.

hyvää synttäriä tähän väliin tinnulle!

ja sitten näinkin sujuvaisen aasinsillan kautta siihen mistä aika moni on varmaan jo pohtinut päänsä puhki: mitä hanska haluaa syttärilahjaksi. sähköpostilla saa osoitteen, niin voitte sitten lähetellä niitä paketteja. käy myös jos haluatte tuoda kotiin asti.

ensteksi mä haluaisin lenkkarit. ne kyllä käyn ostamassa heti itse jos kukaan ei lupaa mulle niitä lähettää. semmoset kivat juoksenteluun sopivat. kaikista siisteintä olisi jos saisi mustat mutta käy jotkut toisenkinväriset. kokoa 38. myös muita kenkiä saa lähettää vastaavassa koossa. erityisesti ne undergroundin solkitennarit joita olen himoinnut vasta vuoden. jos taasen haluaa lahjoittaa ne richmond high riderit niin niissä koko 37 r/r olisi hyvä.

sitten haluaisin kaikkia kivoja vaatteita. ehkä jos sovitaan että lähetätte lahjakortteja niin saan sitten itse käydä sopivia hakemassa. säästää postikuluissakin silleen. jos nyt ihan pakko on saada lähettää tai tuodakin toki oikein lahjana jotain niin onlyn ebba-farkkuja saa eri väreissä tuoda semmosessa 28"/34" koossa ja sitten semmosen vero modan mustan verkkoneuletunikamekkosen äxässänä. ja jonkun farkkuminihameen. merkillä ei niin väliä.

sitten mua ei haittaisi jos mulla olisi suoristusrauta. saa olla kalliinkinmerkkinen. ja sitten kaikkia kampaamotuotteita vaaleille luonnonkiharille hiuksille. erityisesti suihkittavia ja tigejä. muutkin käy. ja kampaamopalveluita myös saa tarjota, semmoisia saksimis- sekä värjäily- jotka ovat luonnollisesti ilmais-, koska ovat lahja-.

voisin ottaa vastaan myös mäyräkoiran (kk), bassetin (bfdb), kissan tai pari sekä hevoisen. koirat ja hevoset mielellään poikia, kissa tyttö. hevosen pallit mielellään jätetty matkan varrelle. se saisi olla nuorehko mutta äärettömän taitava, kaunis ja kiltti, luonteikas, aulis, terve ja ilmainen. varusteineen, tallipaikalla (ilmaisella, läheisellä). myös muut eläimet terveitä ja ihania ja kauniita. allergianaiheuttamattomuus ehdoton vaatimus (pitäisin tuon miehenkin mielelläni)!

otan vastaan myös koruja ja kirjoja sekä rahalahjoituksia. remonttipalvelut olisi kiva ylläri!

kiitos jo etukäteen.

synttäreihin on siis aikaa yksi välipäivä, eli aika nopsaan kannattaa käydä hakemassa jos postitse niitä lähettelette. ja kyllästyneille tiedoksi että kyllä tämä lahjatoivelistailu varmaan sitten helpottaa kun se päivä menee ohi.

5 kommenttia:

-A kirjoitti...

Heehehee, hanskan vaatimattomat lahjatoiveet osa 1. :D

Mie olen aina välillä miettinyt että onko sillä kopukan performaatioon (öhö) vaikutusta onko sillä ne kulkuset vai ei vai toivooko hande kulkusetonta jostain muusta syystä. saa sivistää.

hanska kirjoitti...

no ne kulkuset vaikuttaa lähinnä hormonitoimintaan joka vaikuttaa pään toimintaan ja kun massaa on vaikka kuussataa kiloa niin olisi kivaa jos sillä olisi päässä vain mukavia asioita eikä ollenkaan machoilua. osa oreistakin on kyllä kovasti kilttejä ja rauhallisia mutta yleisesti ottaen tapaavat olla vähän rajumpia kuin pallittomat kaverinsa.

miespuoleisen hevoisen ennen naispuoleista ottaisin juurikin noista hormonisyistä. välillä kolmen tamman kanssa on kivaa kun kaikilla on joku aika vuodesta/päivästä/viikosta/kuukaudesta/tunnista/minuutista.

anna kirjoitti...

kengät on jo toimitettu, ja ihan perille asti vieläpä! ;)

Annikki kirjoitti...

Jos me pannaan kaikki rahamme yhteen ja ostetaan sulle taikalappu henkineen poikineen? Sit se vois täyttää haaveet x, y ja z!

hanska kirjoitti...

anna: truedat! siellä ne odottelee että olisi snadisti vielä kesäisempää :) tämä olikin aivan mainio palvelu, kiitos siitä :D

annikki: kesti hetken ennenku tajusin että lamppu eikä lappu :D joo, semmonen olis kiva. sit pitää aina muistaa vikalla toivoa kolme toivomusta lisää niin saa kaikki ne å-,ä- ja ö-toiveetkin mukaan :D