kodak moment

he said it. sunnuntait on tämmösiä. (huomatkaa varastettu sukka)

busyness woman

ennen höpisin paljon enemmän. nykyään tämä ei ole ihan niin paljon höpinäblogi. ei sillä että asiaa olisi enemmän, höpinän määrä on vain vähentynyt. enimmäkseen varmaankin siksi, että juuri nyt mielestäni harva asia elämässäni oikeastaan kuuluu kenellekään. tekisi mieli vaan linkittää kaikkia hyviä biisejä, että tämmöseltä tänään tuntuu, feel it?

muutama viikko meni peukaloita pyöritellessä ja tinnulle kilometrisähköposteja kirjoitellessa, tällä viikolla olen häkellyttänyt itseäni tekemällä oikeasti töitä ja vääntäessäni parista potentiaalisesti rahakkaasta duunista kättä. no-life-minusta oli oikein hämmentävää nähdä tällainen viikko-ohjelma.

joka päivälle jotain, mitä mun elämättömyydelle on tapahtunut? luulisi että siitä jo löytyisi jotain höpistävääkin - katsotaan josko siihenkin intoutuisi taas joskus. onhan tuota urheiluosuutta tässä nyt jo ollut useamman kuukauden, mutta mitä siitä höpistä?

tänään balletonessa teimme paljon pliéitä (kuten aina). horjahtelin kovasti arabeskiyritelmissäni (kuten aina).

tai ehkäpä näin:

tänään tyynen kanssa kävimme kentällä harjoittelemassa siirtymisiä. tyyne oli reipas ja näki vähän mörköjäkin. kentän pohja oli tosi hyvä, mikä on harvinaista.

jos tapahtuisi jotain odottamatonta, siitä voisi höpistä. joo, kukaan muu ei tiedä siitä olevaisesta tai olemattomasta elämästä, jos ei siitä höpise, ja se kai joskus oli tämän koko blogin pointti, että tulee kuulumisia päiviteltyä. tai onko sillä nyt mitään pointtia koskaan ollutkaan? kuhan höpäjän lämpimikseni. no, tässä tämänpäiväisestä:

olin äidin kanssa kirpparilla, kun sain koordinaattorilta tekstiviestin. säntäsin kotiin kesken kierroksen ottamaan vastaan ja tekemään työtä. odottelin. odottelin lisää. puolentoista tunnin odottelun jälkeen sain viestin, jossa sanottiin, että jostain syystä tämä asiakas ei nyt ottanutkaan meiltä tätä hommaa tällä kieliparilla, voi hitsi. no voi hitsi tosiaan! kyllähän mä nyt täällä voin istuskella tyhjänpanttina! en olisi piitannutkaan teidän töistä, saatana.

hah, höpisinpäs! ja valitin! vanha kunnon hanska on vielä tallella!

bengt

kun pentille iskee läheisyyspula, sen tuntee nahoissaan.
voiko tuota katsetta muka vastustaa?

i glove pentti.

tyttö ja tytöllä hevonen

tärkeä paperi:


kauppakohde:

kohteen kuvasi tinnu

ostaja:


att vara flicka och ha egen häst.

handjobs

(kaikki kunnia tuosta otsikosta sitten sille vastaavasti nimetylle käsityöblogille ja tietysti tiitille joka sen omassaan mainitsi)

nyttyämistä:

kyllästyin kun en löytänyt sopivia kaupasta. eiku puikot käteen! humanisti laskee: kymmenen puikolle kertaa neljä on...... kolmekymmentäyhdeksän!

o hai, can i halps?

sitten se nyttyää hankalassa asennossa. yhdeksän silmukan puikko on ihan kätevä maamerkki, tietää missä mennään. ainahan on neulottava kierros loppuun.

o well i is halping anyway!

valmis! whatsit?

and how to wear it. ranteenlämmittimet vilukissalle ja instant rock added. käytännöllistä.

ite tein!

all these little things in life

ooh. olin jossain. otin kameran mukaan jotta saisin todistusaineistoa. ehkä tästä vielä joskus tulee laifstailblogi! ainakin on niiin hienoja kollaaseja. just because i can.


lonkeroa, niittejä, paljon hampaita (omia ja berberin) sekä hupaisaa oikeinkirjoitusta. ja huomatkaa vielä tuo teekuppi! olin siis useammin kuin kerran jossain! onneksi mun kaverit lukee mun blogia jossa vinisen siitä ettei kukaan tee mun kanssa mitään ikinä. (muut kuvat rokkikellarista, teekuppi stondiksesta)

tänään kiipeän jo hevoin selkään. kyllä se polvi siitä. tai ei. näkee sitten. en mä jaksa enää kököttää. saiskohan sieltä kuvia niin näkisitte mun uudet saapakset in action? tinnu?

addiktin tuska

sarjassamme hanskan mystiset jalkavaivat osa 2:

miten voi venäyttää polvensa tietämättä siitä mitään ennenkuin seuraavana aamuna yrittäessään kavuta rappusia alaspäin? keväällähän podin täysin käsittämätöntä nivusvauriota ja nyt tämä. saattaisin sanoa jonkin saatavana olevan sanan jos olisin pahis. no menköön. saatana.

kun neidin normaaliin viikko-ohjelmaan kuuluu viisi tyttöjumpautusta ja kolmesta neljään hevosen selässä hölskymistä höystettynä päivittäisellä suunnilleen tunnin penttilenkkeilyllä, ja nyt ei voi tehdä ainuttakaan, käy liikuntariippuvaisen aika niin maan perkuleen pitkäksi. ja kaikki vaan sanoo että jos vaikka huomenna ja huomennakin että jos vaikka huomenna kahviteltaisiin. miten niin teidän tärkein tehtävänne ei ole pitää mulle seuraa? vaadin kahvittelua!

huoh.