murphiina haastoi haaveilemaan viidestä asiasta. kysynkin nyt että miten niin vain viidestä? olenhan haaveilun mestari, jos joka haaveesta saisi sentin (rahaa), olisin rikas.
murphiina omassa kirjoituksessaan pohti haaveilemisen, toivomisen ynnä muiden lähisukulaisten eroja. käykää ihmeessä lukemassa, täyttä asiaa. itse jaottelen haaveilun omiin alalajeihinsa: haaveita omistamisesta, haaveita tekemisestä, haaveita aineettomista asioista..... ja niin edelleen.
lisäksi unelmoin kaikennäköisiä henkilökohtaisia asioita.
mutta jos vaikka haaveilisi tähän ne viisi asiaa.
- töiden lopullinen järjestyminen (matkalla ollaan jo)
- varaa ostaa hevonen ja elää
- kauniita sanoja sydämestä
- kisamenestys lauantaina (ja toki kaikissa myöhemmissä tapahtumissa joihin otamme osaa)
- world peace. eiku. olen oikeasti miettinyt tässä viime päivinä sitä, miten vähän vaatisi ottaa toiset ihmiset huomioon, ja miten tuskastuttavaa on, ettei niin moni sitä kuitenkaan tee. kaksikymmentä vuorokauden 86400 sekunnista jos käyttäisi tekstiviestin kirjoittamiseen, ympärilleen katsomiseen, kymmeneen laskemiseen (hitaasti) tai käsiensä pesemiseen, voisi tehdä maailmassa monta ihmistä onnellisemmaksi. haaveilen maailmasta jossa jokaisella olisi joskus käyttää hetkinen toisen ihmisen huomioimiseen. voisin kai toivoa samalla sitä world peacea. yhtä todennäköistä.
huomannette etten haaveillut kauheasti tavaroista. se johtuu siitä että haaveilin niistä jo tunnin tänään kesken työpäivän, kun tinnun kanssa piipahdimme agrimarketissa. ja aion haaveilla huomenna toivottavasti erinomaisella toteutumisprosentilla useista tavaroista, heppa- tai muuten vaan, kun äitylin kanssa suuntaamme auton noukan kohden keskisen ostosparatiisia.
huoh. yksi lisähaave. unta ja onnellisuutta. väsyttää.
14. heinäkuuta 2009
5. heinäkuuta 2009
crapcrapcrap
tein jotain tyhmää.
ilmoitin meidät kisoihin.
nyt ehdin melkein kaksi viikkoa täristä, nähdä unta radasta ja panikoida.
syytän tinnua. sillä on oma hevonen ja se yllyttää mua.
sitä paitsi me tänään puhuttiin omistajan kanssa siitä paljonko se hevonen maksaisi. siis mulle. jos ostaisin sen. tarviiko sanoa että tähänkin tinnu yllyttää mua. katotaan näenkö syyskuuta ilman omaa konia.
rahalla saa ja hevosella pääsee.....
rahoistaan.
ilmoitin meidät kisoihin.
nyt ehdin melkein kaksi viikkoa täristä, nähdä unta radasta ja panikoida.
syytän tinnua. sillä on oma hevonen ja se yllyttää mua.
sitä paitsi me tänään puhuttiin omistajan kanssa siitä paljonko se hevonen maksaisi. siis mulle. jos ostaisin sen. tarviiko sanoa että tähänkin tinnu yllyttää mua. katotaan näenkö syyskuuta ilman omaa konia.
rahalla saa ja hevosella pääsee.....
rahoistaan.
2. heinäkuuta 2009
guilty
olen vieroittanut itseni niin hyvin tietokoneesta, että olen viimeisen kuukauden lähinnä pari kertaa viikossa käynyt kurkistamassa josko jollain olisi ollut asiaa sähköpostitse. yleensä ei ole ollut.
nyt kun sain tehdä ihan omaa koulutusta vastaavia hommia, jouduin istumaan koneella useita tunteja, ja aloin tuntea syyllisyyttä. siitä että istun koneella.
pitäisi varmaan hankkia joku sihteeri, joka sanelusta kirjoittaisi käännökseni tietokoneelle samalla kun itse touhuan jotain ulkona, lenkitän koiraa tai harjaan hevosta.
tarttis myös muuten olla ilmainen sitten. lähetin eilen y-tunnuslappuset ja aion luonnollisesti ruveta rikkaaksi ja hienohelmaiseksi mutta jotenkin tuntuu ettei ehkä sihteerin palkkaan olisi varaa kuitenkaan.
ehkä se on helpompaa sitten kun ei paista aurinko eikä ole harvinaisia hellekelejä. jos jaksaisin kuvata, ottaisin kuvan kirjapinosta jonka olen lukenut tietokonevieroitukseni aikana. on niitä toistakymmentä, ja mähän olen ollut myös töissä.
myös telkkari on jäänyt. enää katson nauhalta gossip girliä ja project runwayta. hämmentävää.
nyt kun sain tehdä ihan omaa koulutusta vastaavia hommia, jouduin istumaan koneella useita tunteja, ja aloin tuntea syyllisyyttä. siitä että istun koneella.
pitäisi varmaan hankkia joku sihteeri, joka sanelusta kirjoittaisi käännökseni tietokoneelle samalla kun itse touhuan jotain ulkona, lenkitän koiraa tai harjaan hevosta.
tarttis myös muuten olla ilmainen sitten. lähetin eilen y-tunnuslappuset ja aion luonnollisesti ruveta rikkaaksi ja hienohelmaiseksi mutta jotenkin tuntuu ettei ehkä sihteerin palkkaan olisi varaa kuitenkaan.
ehkä se on helpompaa sitten kun ei paista aurinko eikä ole harvinaisia hellekelejä. jos jaksaisin kuvata, ottaisin kuvan kirjapinosta jonka olen lukenut tietokonevieroitukseni aikana. on niitä toistakymmentä, ja mähän olen ollut myös töissä.
myös telkkari on jäänyt. enää katson nauhalta gossip girliä ja project runwayta. hämmentävää.
22. kesäkuuta 2009
polka dot
ostin tänään alennusmyynnistä mekon. se maksoi kymmenen euroa. se on valkoinen ja siinä on mustia palleroita. olen pitkin kevättä pitänyt silmiäni auki siltä varalta että löytäisin jonkun kivan, halvan ja mahdollisimman merkillisen mekon jonka voin laittaa sitten kun on taas yhdet ristiäiset tuon puoliskon perheessä. tänään totesin että screw the merkillisyys, mä voin riipiä siitä vila-laput irti eikä kukaan koskaan saa tietää etten pukeudukaan kalliisiin merkkeihin aina ja iankaikkisesti. tai edes perhejuhlissa.
samassa hetkessä tunsin kuinka lähtölaskenta alkoi. siihen että pääni kääntyy ja totean taas kerran etten vaan voi mennä halpismekossa sen perheen juhliin.
nyt yritän vakuuttaa itselleni että a: ketään ei kiinnosta minkämerkkinen mekkoni on, kunhan se sopii ja b: mitvitsit (juuri keksimäni lyhennelmä kolmesta sanasta) vaikka kiinnostaisikin. olen opiskelijantapainen, enimmäkseen työtön ja henkisesti varakkaampi kuin koko sakki.
vielä kun joku kertoisi että mistä tämä alemmuudentunne tulee. jos toiset on rikkaita ja toiset ei, pitääkö vähemmän rikkaan pohtia vuodesta toiseen, onko joku mekko tarpeeksi hyvä, osoittaako se tarpeeksi hienostuneisuutta ja makua, kelpaanko minä tässä mekossa?
ja kauanko se pohtiminen kestää vielä? montako vuotta vielä yritän tehdä vaikutuksen ja keneen? miten typerä ihminen oikeasti voi olla?
kympin mekko on söpö ja pukeva. minä olen kaunis, älykäs ja mukava. vieläkin. luulisi kelpaavan. merkillistä tai ei.
samassa hetkessä tunsin kuinka lähtölaskenta alkoi. siihen että pääni kääntyy ja totean taas kerran etten vaan voi mennä halpismekossa sen perheen juhliin.
nyt yritän vakuuttaa itselleni että a: ketään ei kiinnosta minkämerkkinen mekkoni on, kunhan se sopii ja b: mitvitsit (juuri keksimäni lyhennelmä kolmesta sanasta) vaikka kiinnostaisikin. olen opiskelijantapainen, enimmäkseen työtön ja henkisesti varakkaampi kuin koko sakki.
vielä kun joku kertoisi että mistä tämä alemmuudentunne tulee. jos toiset on rikkaita ja toiset ei, pitääkö vähemmän rikkaan pohtia vuodesta toiseen, onko joku mekko tarpeeksi hyvä, osoittaako se tarpeeksi hienostuneisuutta ja makua, kelpaanko minä tässä mekossa?
ja kauanko se pohtiminen kestää vielä? montako vuotta vielä yritän tehdä vaikutuksen ja keneen? miten typerä ihminen oikeasti voi olla?
kympin mekko on söpö ja pukeva. minä olen kaunis, älykäs ja mukava. vieläkin. luulisi kelpaavan. merkillistä tai ei.
13. kesäkuuta 2009
taksilla pääsee
eilen pahimpaan provinssiruuhkan aikaan oli luonnollisestikin pakko päästä taksilla kerrostaloasunnosta a paikkaan b. alla keskusteluni taksikeskuksen kanssa. jonotin muuten ehkä vain vartin ja sitä ennen yritin päästä läpi vain sata seitsemäntoista kertaa.
t: taksi.
h: heips, tulisitteko tänne meille*.
t: sinne teille*, selvä.
h: meneeköhän kauan?
t: noo, voi mennä kymmenen minuuttia tai voi mennä kolmekin kymmentä.
h: aha. kiitos.
olenko ainut jota tämmöinen ärsyttää? voisiko joku kertoa kuinka vaikeaa olisi kehittää sellainen palvelu että taksikuski soittaa alaovelta päästyään paikalle, jos ei voida sanoa kauanko kyytiä joutuu odottamaan? voi olla että ihan kaikki eivät esimerkiksi pysty istua kolmeakin kymmentä minuuttia ulkona jalkakäytävän reunalla odottamassa taksia aamuyöstä. voi olla että ihan kaikki eivät näe ikkunasta taksin kurvaavan tienvarteen.
ja sillä taksilla meni noin viisikymmentä minuuttia. istuin tuulikaapin lattialla odottamassa ja säikäyttelemässä naapureita.
* tässä kohdassa kerroin yksityiskohtaisesti, missä asuntomme sijaitsee. sijainnin tietävät voivat korvata "tänne meille" ja "sinne teille" -kohdat keskustelusta osoitteella saadakseen täsmällisen käsityksen keskustelun kulusta.
t: taksi.
h: heips, tulisitteko tänne meille*.
t: sinne teille*, selvä.
h: meneeköhän kauan?
t: noo, voi mennä kymmenen minuuttia tai voi mennä kolmekin kymmentä.
h: aha. kiitos.
olenko ainut jota tämmöinen ärsyttää? voisiko joku kertoa kuinka vaikeaa olisi kehittää sellainen palvelu että taksikuski soittaa alaovelta päästyään paikalle, jos ei voida sanoa kauanko kyytiä joutuu odottamaan? voi olla että ihan kaikki eivät esimerkiksi pysty istua kolmeakin kymmentä minuuttia ulkona jalkakäytävän reunalla odottamassa taksia aamuyöstä. voi olla että ihan kaikki eivät näe ikkunasta taksin kurvaavan tienvarteen.
ja sillä taksilla meni noin viisikymmentä minuuttia. istuin tuulikaapin lattialla odottamassa ja säikäyttelemässä naapureita.
* tässä kohdassa kerroin yksityiskohtaisesti, missä asuntomme sijaitsee. sijainnin tietävät voivat korvata "tänne meille" ja "sinne teille" -kohdat keskustelusta osoitteella saadakseen täsmällisen käsityksen keskustelun kulusta.
7. kesäkuuta 2009
kylymä kalakkuna
hej på er.
otin ja jätin blogiriippuvuuteni kerrasta poikki -menetelmällä. kaikista odotuksistani huolimatta ei ole ollut ikävä kenenkään höpinöitä. ehkä se ei ollutkaan riippuvuus vaan ärsyttävä tapa jumittaa.
koneella jumittamisen sijaan olen nyt viettänyt aikaani paimentamalla neljäätoista hevosta sekä yhtätoista pikkulikkaa. olen pyöräillyt ylämäkeen joka aamu noin kuusi ja puoli kilometriä ja alamäkeen alkuillasta. olen viettänyt ulkoilmassa keskimäärin yhdeksän ja puoli tuntia päivässä ja punoittanut hartaasti kasvoistani. sitten olen pessyt punoittavat kasvoni, laittanut ruokaa rohtuneiden huulien väliin ja vaihtoehtoisesti joko painanut punoittavan kuuppani tyynyyn tai käynyt esittelemässä sitä lähinnä tinnulle kahvittelun muodossa ja puhunut vähän hevosista koska enhän ole siihen mennessä saanut vielä tarpeekseni hevosista yhdelle päivälle. siitä onkin muuten yksitoista vuotta kun olen viimeksi ollut tallilla "kesätöissä".
nyt menen paimentamaan puhelintani yhtälaisella hartaudella kuin olen punoittanut. en ole sitten myöskään lukenut sähköpostiani aikoihin, mutta harvemmin kellään mulle mitään oikeaa asiaa on ollutkaan. terkkuja vaan kaikille. olen hengissä ja viluissani ja kahvittelen sitten seitsemän jälkeen iltaisin jos kiinnostaa.
otin ja jätin blogiriippuvuuteni kerrasta poikki -menetelmällä. kaikista odotuksistani huolimatta ei ole ollut ikävä kenenkään höpinöitä. ehkä se ei ollutkaan riippuvuus vaan ärsyttävä tapa jumittaa.
koneella jumittamisen sijaan olen nyt viettänyt aikaani paimentamalla neljäätoista hevosta sekä yhtätoista pikkulikkaa. olen pyöräillyt ylämäkeen joka aamu noin kuusi ja puoli kilometriä ja alamäkeen alkuillasta. olen viettänyt ulkoilmassa keskimäärin yhdeksän ja puoli tuntia päivässä ja punoittanut hartaasti kasvoistani. sitten olen pessyt punoittavat kasvoni, laittanut ruokaa rohtuneiden huulien väliin ja vaihtoehtoisesti joko painanut punoittavan kuuppani tyynyyn tai käynyt esittelemässä sitä lähinnä tinnulle kahvittelun muodossa ja puhunut vähän hevosista koska enhän ole siihen mennessä saanut vielä tarpeekseni hevosista yhdelle päivälle. siitä onkin muuten yksitoista vuotta kun olen viimeksi ollut tallilla "kesätöissä".
nyt menen paimentamaan puhelintani yhtälaisella hartaudella kuin olen punoittanut. en ole sitten myöskään lukenut sähköpostiani aikoihin, mutta harvemmin kellään mulle mitään oikeaa asiaa on ollutkaan. terkkuja vaan kaikille. olen hengissä ja viluissani ja kahvittelen sitten seitsemän jälkeen iltaisin jos kiinnostaa.
26. toukokuuta 2009
voi pettymysten pettymys
kuka haluaa tulla laulamaan juomalauluja ja juomaan?
joku voi muistaa kuinka olen viitannut meidän potentiaalisesti ihanaan autoon nimellä isoo kosketushäiriö. monikin on voinut kuulla minun puhuvan siitä kuinka hän ei nyt tässä keväällä ole oikein tahtonut lähteä käyntiin. heivasimme sen pajalle keskiviikkona saamaan hellää hoivaa.
kovasti he varmasti auttaisivat meitä jos tietäisivät mikä sitä luuskaa vaivaa.
oikein ahdistusmykkyrälle meni masu, kun puhelin soi ja ihmiset sieltä autonkorjauspaikasta kyselivät että osaattekohan te kertoa että mikähän siinä oikein mahtaa olla vialla. no kuulkaa emme nyt osaa kertoa, koska olemme ihan tavallisia ihmisiä emmekä esimerkiksi autonkorjaajia.
next stop: merkkihuolto. from which we shall continue our journey to our local car dealer. bye bye, parvekkeenlasitusrahat. bye bye.
joku voi muistaa kuinka olen viitannut meidän potentiaalisesti ihanaan autoon nimellä isoo kosketushäiriö. monikin on voinut kuulla minun puhuvan siitä kuinka hän ei nyt tässä keväällä ole oikein tahtonut lähteä käyntiin. heivasimme sen pajalle keskiviikkona saamaan hellää hoivaa.
kovasti he varmasti auttaisivat meitä jos tietäisivät mikä sitä luuskaa vaivaa.
oikein ahdistusmykkyrälle meni masu, kun puhelin soi ja ihmiset sieltä autonkorjauspaikasta kyselivät että osaattekohan te kertoa että mikähän siinä oikein mahtaa olla vialla. no kuulkaa emme nyt osaa kertoa, koska olemme ihan tavallisia ihmisiä emmekä esimerkiksi autonkorjaajia.
next stop: merkkihuolto. from which we shall continue our journey to our local car dealer. bye bye, parvekkeenlasitusrahat. bye bye.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
